YRITYS

Merilapin Fysioterapian historia alkaa oikeastaan siitä, kun Jorma Kangas perusti 1.12.1988 Tervolaan Tervolan Lääkintävoimistelu Ky -nimisen fysikaalisen hoitolaitoksen. Tervolan Lääkintävoimistelu työllisti omistajan päätoimisesti aina vuoden 2002 maaliskuuhun saakka.

2002 maaliskuussa Tervolan Lääkintävoimistelu alkoi myydä palveluja kolme päivää viikossa Keminmaan Fysioterapia Oy:lle. Tämä tarkoitti sitä, että Tervolan Lääkintävoimistelu oli auki kaksi päivää viikossa ja Jorma työskenteli loput kolme päivää Keminmaassa.

1.12.2005 syntyi sitten Merilapin Fysioterapia Ky, kun Tervolan Lääkintävoimistelu Ky vaihtoi nimensä ja perusti Keminmaahan toisen toimipisteen jatkamaan Keminmaan Fysioterapian työtä. Keminmaan toimipisteessä on kaksi työntekijää kokopäiväisesti, yksi osa-aikainen työntekijä ja yrittäjä kaksi-kolme päivää viikossa.

Tervolassa firma toimi alussa vajaan puoli vuotta Veitsiluodon konttorin asuinrakennuksessa, mistä se sitten keväällä 1989 siirtyi omiin tiloihin uuteen Heikkelin liiketaloon. Siinä samassa tilassa Merilapin Fysioterapia toimii Tervolassa edelleenkin, joskin keväällä 2007 tehtiin pieni pintaremontti. Tervolan toimipiste on avoinna kaksi-kolme päivää viikossa.

Keminmaassa Merilapin Fysioterapia toimi aluksi Rantatiellä Keminmaan Fysioterapian entisissä tiloissa ja 1.9.2007 lähtien firma muutti uusiin tiloihin Väylätielle. Tilat remontoitiin kesän aikana. Kokonaispinta-alaa on 212 neliötä. Samassa liiketalossa toimivat myös Hypoxi Studio, Keminmaan Kuntosali , Parturi-kampaamo Wendi ja Kauneusholvi ja näin ollen talo onkin oikea Keminmaan HyvänOlonKeskus. Liiketalostamme löytyvät myös vuokrattava juhlatila Väyläsali ja Keminmaan Pizzapaikka.

31.12.2012 Merilapin Fysioterapian historiassa tapahtui ensimmäistä kertaa eläkkeelle jäänti, kun kuntohoitaja Hilkka Vepsäläinen siirtyi viettämään ansaitsemiaan eläkepäiviä.

Keväällä 2016 kuntohoitaja Markku Särkipaju siirtyi viettämään ansaittuja eläkepäiviä.